sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Sinulle on postia

Perjantaina mies kävi kurkkaamassa päivällä postilaatikkoon ja ilmoitti sisälle tullessaan että olen saanut mukavan näköisen paketin, hrtken mietin että mitä ihmettä ja pyörittelin pakettia käsissäni. Sitten muistin. Ipanaisen Anni järjesti tänäkin vuonna Sinulle on postia ja teemana Äitien voimapaketti. Minähän menin ja osallistuin tuohon ja vaikka hyvin muistin sen oman lähetettävän paketin niin unohdin vallan saavani itsekkin paketin :)

Oi, ja voih kun saamani paketti olikin ihana! En olekkaan tuollaisia "luonnonyrtti" hoitoja käyttänyt, vaan nyt pääsen kokeilemaan. Ja erityismaininta salaiselle ystävälleni ihanasta paketista/laatikoista ja juuri minulle sopivista väreistä :) Niin ja tietysti siitä että osasi valita noin hienon lahjan vaikka diettini vuoksi en edes herkuttele sokeripitoisilla herkuilla :)



lauantai 20. huhtikuuta 2013

Kuulumisia ja kaivureita

Pitkästä aikaa täälläkin hereillä. Olen tässä keskittynyt pudottamaan painoani, nyt olen onneksi päässyt raskaus ja imetyskiloistani, vielä on kuitenkin toinen mokoma matkaa tavoitteeseen. Jos tahti jatkuisi samana olisin kesäkunnossa 2013, mutta eiköhän tuo painon putoaminen loppua kohden hidastu.

Pojan kanssa ollaan nyt jo kolmena viikkona peräkkäin kävelty kerhoon ja takaisin, yhteen suuntaan on matkaa 45 minuuttia. Muutaman kerran on myös muutenkin käyty kävelyllä ja poika lähtee kyllä mielellään mukaan rattaissa katselemaan autoja.

Tänään aamusta oltiin yhdessä kävelemässä kun minua alkoi pihassa seisominen kyllästyttää ja matkalla käytiin katselemassa kaivuria, se se vasta jännä velotin onkin, harmi vain ettei kertaakaan ole ollut työntouhussa kun ollaan menty ohi.