sunnuntai 4. elokuuta 2013

Uusi jäsen



Perheessämme on uusi jäsen,
Kääpiösnautseri (Käppänä) uros, 2,5v. Ukko on ihana partanaama, hieman haukkuvainen, mutta vain hieman ja tehokkaan koulutuksen alla :) Poika tykkää kovasti, halailusta ei tulisi loppua ja tänäänkin illalla harjoitteli sängyssä koiran komentamista; "ittu", "ei", "iijaa" :)

tiistai 21. toukokuuta 2013

Kaupassa

Käytiin kaupassa ja poika sai oman kärryn johon laitettiin meidän pienet ostokset, käveli niin tarkkana äidin perässä ja laittoi kiltisti ostokset kärryyn, ainostaan äidin proteiinipatukan kohdalla alkoi väittämään vastaan "nej, nej, nej, nej, nej..." kuului, pää pyöri ja patukkaa pyöriteltiin kädessä :D Sain lopulta onneksi ylipuhuttua tämän herkkuvahdin laittamaan patukan kärryyn :D


sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Sinulle on postia

Perjantaina mies kävi kurkkaamassa päivällä postilaatikkoon ja ilmoitti sisälle tullessaan että olen saanut mukavan näköisen paketin, hrtken mietin että mitä ihmettä ja pyörittelin pakettia käsissäni. Sitten muistin. Ipanaisen Anni järjesti tänäkin vuonna Sinulle on postia ja teemana Äitien voimapaketti. Minähän menin ja osallistuin tuohon ja vaikka hyvin muistin sen oman lähetettävän paketin niin unohdin vallan saavani itsekkin paketin :)

Oi, ja voih kun saamani paketti olikin ihana! En olekkaan tuollaisia "luonnonyrtti" hoitoja käyttänyt, vaan nyt pääsen kokeilemaan. Ja erityismaininta salaiselle ystävälleni ihanasta paketista/laatikoista ja juuri minulle sopivista väreistä :) Niin ja tietysti siitä että osasi valita noin hienon lahjan vaikka diettini vuoksi en edes herkuttele sokeripitoisilla herkuilla :)



lauantai 20. huhtikuuta 2013

Kuulumisia ja kaivureita

Pitkästä aikaa täälläkin hereillä. Olen tässä keskittynyt pudottamaan painoani, nyt olen onneksi päässyt raskaus ja imetyskiloistani, vielä on kuitenkin toinen mokoma matkaa tavoitteeseen. Jos tahti jatkuisi samana olisin kesäkunnossa 2013, mutta eiköhän tuo painon putoaminen loppua kohden hidastu.

Pojan kanssa ollaan nyt jo kolmena viikkona peräkkäin kävelty kerhoon ja takaisin, yhteen suuntaan on matkaa 45 minuuttia. Muutaman kerran on myös muutenkin käyty kävelyllä ja poika lähtee kyllä mielellään mukaan rattaissa katselemaan autoja.

Tänään aamusta oltiin yhdessä kävelemässä kun minua alkoi pihassa seisominen kyllästyttää ja matkalla käytiin katselemassa kaivuria, se se vasta jännä velotin onkin, harmi vain ettei kertaakaan ole ollut työntouhussa kun ollaan menty ohi.



perjantai 22. maaliskuuta 2013

Tuoksu ilman migreeniä

Oi mutsi mutsi vinkkasi jo jokin aika sitten tuoksusta joka ei saanut hänen päätään kipeäksi ja päätinpä kokeilla minäkin, sillä vuosia olen etsinyt tuoksua josta tykkäisin ja joka ei saisi aikaan migreeniä. Ja nyt! Nyt se löytyi! Oi kiitos! Vihdoin minäkin voin tuoksua. Vielä kun löydettäisiin jostakin ripsiväri joka pysyy liukkaissa ripsissäni ja vuotavissa silmissäni, eikä ärsytä "tuoksullaan" silmiäni. Sitä odotellessa nautin vaniljaisesta tuoksusta :)


lauantai 9. maaliskuuta 2013

Laatikon sisältö

Pojan allergiat ovat hieman helpottaneet ja olemme saaneet hänen ruokavalioonsa kotimaiset viljat, tästä johtuen gluteenittomat/viljattomat tuotteet ovat unohtuneet laatikon pohjalle ja itseni tuntien sinne ne pilaantuvat. Tänään innostuin järjestelemään laatikot uudelleen ja keräsin niistä kaikki gluteenittomat/viljattomat, sain kasaan yhden pyykkikorillisen verran erillaisia jauhoja, makarooneja jne. Anoppi joka on keliaakikko saa tästä nyt itselleen kasan ruokatarvikkeita, onneksi hän on innokas kokki/leipuri :) Muutaman paketin/näkkärin jätin vielä hätävaraksi omaan laatikkoon.


lauantai 23. helmikuuta 2013

Apukokki

Hiljaista on ollut, arkea tässä vaan ollaan eletty, ei sen kummempia.

Tänään tehtiin yhdessä makkarastroganoffia. Apukokki sai leikattavakseen omat makkarat ja suolakurkut, taisi tuo tosin keskittyä lähinnä syömiseen sillä mitään ei hänen leikkuulaudaltaan säästynyt kattilaan asti :)