keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Kesäpäivän touhuja

Aamupala omalla pihalla pojan nukkuessa aamupäivänpäikkäreitä, äidin omaa aikaa jota taivaalla paistanut aurinko ei ainankaan pahentanu.



Pikaisesti pojan päikkäreiden jälkeen omalla pihalla touhuilua ja portaissa kiipeilyä.



Pojan lounaan jälkeen lähdimmekin hieman ajelulle. Lossilla saareen ja leiripaikkaa katsomaan.



Tuli samalla katsastettua uimarantaakin. Poika pääsi ensimmästä kertaa kastamaan varpaansa luonnonveteen. Merivesi oli kuitenkin sen verran vilpoisaa ettei siinä kovin kauaa viitsinyt pienen varpaita uittaa, vaikka pojan mielestä olikin todella tylsää lähteä kesken kivoimpien leikkien.





Ps. Arvauksia otetaan edelleen vastaan :)

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Lintusia

Pihallamme on asustellut kesän ajan pariskunta lintusia. Lintuset ovat ilmeisesti viihtyneet hyvin, sillä nyt pihalla ei enää asusta kaksi lintusta, vaan niitä on jo yli kymmenen, lähempänä viittätoista jos laskuissa onnistuu edes hieman pysymään. Onhan noiden puuhia mukava katsella ja kyllä se mieltä piristää, kun satteellakin voi kuunnella iloista lintujen sirkutusta.

Ps. Lisää arvauksia edelliseen postaukseen kaivataan :)

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Arvuuttelua

Arvaako kukaan miten liittyvät toisiinsa kuvassa esiintyvät saippuapullo ja Wellan Wellaflex?



Voisin laittaa tähän mukaan palkinnonkin, mutta eipä täällä taida kukaan muu käydä höpinöitäni lukemassa kuin rakkaat sukulaiseni, joten he kyllä voivat ostaa ihan omat karkkinsa ;) Mutta, jos sattuisi niin hassusti, että tänne joku muukin eksyisi ja uskaltaisi arvuutella, niin lupaan järjestää arvonnan jälkikäteen. Joten nyt on kaikilla tilausuus jättää merkintä käynnistään.

tiistai 10. heinäkuuta 2012

.. muu maa mustikka.

Oman maan ensimmäinen mansikkasato syötiin jo jokin aika sitten ja onneksi poika ei reagoi äidin syömiin mansikoihin! Mansikkaa tuleekin omalta maalta ihan mukavasti, vaikkei puskia ole kuin muutama hassu, eikä muuten mansikoiden koossakaan ole mitään valitettavaa. Nams, hyviä ovat! Taitaa mansikoiden koon takana olla muuten harso jonka alla ne kerkisivät raakileita hyvin kasvattelemaan.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Fammulla

Käytiin jokin aika sitten fammulla ja O-fafalla, sieltä löytyi näin mahtava menopeli. Mahtava menopeli sai pienen kaasujalan liikkeelle, ote on muutenkin aika oikea.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Linnan väki

Käytiin vähän linnalla pyörähtämässä ja törmättiin kotimatkalla aikamoiseen paarmaan, onneks oli ikkunalasin toisella puolella.